Asiakkaamme kertoo: Takaajasta maksumieheksi

Tilanteesta selvitäkseni minun oli otettava useita pienlainoja, joita en voinut sitten maksaa ajallaan.

perintätoimisto

 

“Ei perintätoimiston ole tarkoituskaan olla mikään hyväntekeväisyyslaitos.”

 

Ajauduin jokin aika sitten tekemisiin perintätoimistojen kanssa ihan siitä syystä, että olen aikoinani mennyt liian heppoisin perustein takaamaan toisen ihmisen lainan. Jouduin nimittäin yllättäen maksumieheksi ja tilanteesta selvitäkseni minun oli otettava useita pienlainoja. Kaikkia näitä lainoja en kuitenkaan ole kyennyt ajallaan maksamaan ja niinpä osa niistä on päätynyt perintään asti.
 


 

Omalla kohdallani voisin sanoa, että oli ihan omaa syytäni, että näin pääsi käymään. Maailma on kuitenkin tänä päivänä sellainen, että koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja siksi on tärkeää, että asioista voi puhua ja neuvotella. 

 

Apua maksuhäiriömerkinnän välttämiseen

Onneksi olen itsekin aina pystynyt sopimaan asioista, enkä ole esimerkiksi menettänyt luottotietojani. Paljon työtä ja selvittelyä se on välillä vaatinut ja täytyy sanoa, että toisten kanssa se on ollut helpompaa kuin toisten. Teidän kanssanne asioiminen onkin eronnut kirkkaasti muista. 

Aina kun olen teille soittanut, on minua kohdeltu inhimillisesti ja koetettu mahdollisuuksien mukaan saada eräpäiviä ja maksueriä järjesteltyä toiveideni mukaan. Ja osaltaan tämä joustavuus on auttanut siinä, etteivät nämä minun velkani ole menneet ulosottoon enkä ole joutunut sitä maksuhäiriömerkintää ottamaan.

 

Oikea viesti velallisille

Ei perintätoimiston toki ole tarkoituskaan olla mikään hyväntekeväisyyslaitos, mutta mielestäni tällainen toiminta lähettää meille velallisillekin oikean viestin siitä, että apua on tarjolla kunhan itsekin yrittää parhaansa. Velallisiakin alkaa olla jo niin paljon, että on hyvä kun joku ajattelee, miten asiat saataisiin hoidettua kaikkien osapuolten kannalta parhaalla tavalla.

Perinnästä liikkuu vielä varmasti kaikenlaisia kuvitelmia, mutta kyllä minä ainakin kokemuksieni perusteella voin täyden kympin antaa OK Perinnälle.

 

Nainen, Kerava